HOMOFOBIASTA

Homofobiasta

Kirjoitin kaksi viikkoa sitten päivityksen LinkedInissä homofobisesta kokemuksestani MATKA-messuilla. Päivitys sai yllättävän paljon huomiota osakseen. Jos LinkedInissä tykkäyksiä on yli 100 ja näyttöjä yli 8000, täytyy aiheen olla mielenkiintoinen ja ajankohtainen. Kommentoijat päivittelivät, voiko tällaista tapahtua vielä 2000-luvulla? Vastasinkin yhteen kommenttiin, että itse pohdin nyt, kumpi asia minua enemmän ärsyttää – se, että homofobiaa on olemassa vai se, että sen olemassaolo tulee niin monelle yllätyksenä.

Vaikuttaa siltä, että kyse on edelleen tabusta, asiasta ja ilmiöstä, josta ei voi eikä kuulu puhua… ja kun siitä ei puhuta, sitä ei ole olemassa.  Homofobia on syrjimistä, vihaa ja pelkoa homoseksuaalisuutta, homoja ja lesboja kohtaan. Homofobiasta ja homofobisista kokemuksista puhuminen asettaa muita ihmisiä syyllisiksi syrjiviin homofobisiin tekoihin. Sen takia se on ristiriitainen ja vaikea aihe.

Homofobiasta ja homofobisista kokemuksista ei puhuta, koska niihin liittyy häpeä. Homofobiaa kokenut ihminen häpeää kokemustaan ja ehkä pahimmassa tapauksessa jopa itseään. Ajatellaan helposti, että “tällainen tää maailma nyt vaan on”. Onko tässä teemassa jotain tuttua? Kyllä, koska kyse on samasta ilmiöstä, joka nostettiin esille #metoo kampanjan avulla. Naiset, jotka ovat kokeneet seksuaalista häirintää, ovat osaksi ”hyväksyneet” sen yhteiskunnallisena ilmiönä, josta ei kannata tehdä numeroa tai josta on vaikea tehdä numeroa, koska siihen liittyy häpeää, voimattomuutta, pelkoa, valtarakenteita.

Homofobia on omassa työssäni ja elämässäni päivittäistä, koska puhun seksuaali- ja sukupuolivähemmistöistä matkailun ja markkinoinnin kohderyhmänä jokaikinen päivä. Sen lisäksi olen aviomieheni kanssa bloggaaja sosiaalisessa mediassa. Lifeof2men medioissa jaamme kahden miehen elämää. Asia on siis esillä hyvin monessa keskustelussa ja kanssakäymisessä, sekä arjessa että juhlassa, kotona ja töissä.

Miksi tämä aihe on minulle tärkeä ja henkilökohtainen asia?

Koska vietin 45 vuotta elämästäni kaapissa, heteronormatiivista elämää, viimeiset 20 vuotta perusperheenisän elämää: vaimo, kolme lasta, hyvä työpaikka, konservatiivinen ympäristö, onnellinen elämä. Vietin sitä kuuluisaa “valkoisen heteromiehen” elämää. Tulin neljä vuotta sitten kaapista ulos: elämä muuttui totaalisesti, arvotkin ehkä muuttuivat tai pikemminkin kirkastuivat, ystäviä katosi ja uusia tuli tilalle. Menin naimisiin miehen kanssa, vieläpä ulkomaalaisen miehen kanssa. Perustin yrityksen, jonka bisnesidea pyörii seksuaalivähemmistöjen asioissa. Minä muutuin, elämäni muuttui ja asenteet ympärilläni muuttuivat. Minuun suhtauduttiin ja suhtaudutaan eri tavalla ja sain kuulla erilaisia kommentteja ja mielipiteitä pelkästään seksuaalisuuteni takia.

Minulla on siis kokemusta sosiaalisesta elämästä sekä heterona että homona. Ja minä tiedän, että se on erilaista. Muutokseen liittyy sekä hyviä että huonoja asioita. Jos homofobiasta tai ylipäätään syrjinnästä jotain hyvää haluan löytää, se on herkistyminen lasteni ja aviomieheni kokemuksille tai ylipäätään herkistyminen sille, että me olemme täällä maailmassa eriarvoisessa asemassa. Eriarvoisuus voi johtua monesta asiasta: sukupuolesta, seksuaalisuudesta, uskonnosta, ihon väristä, iästä, mistä tahansa.  Asioihin voi pyrkiä vaikuttamaan, mutta yhtä tärkeää on epäkohdista puhuminen ja keskustelun ylläpitäminen. Itse asiassa se on minusta paras tapa vaikuttaa.

Tämä ei ole helppo keskustelun aihe, koska homofobiaan liittyy niin paljon tunteita, se aiheuttaa vastareaktioita eli mahdollisesti myös lisää homofobiaa ja homofobisia tekoja. Moni homo tai lesbo myös kieltää homofobian olemassaolon tavalla tai toisella. Tämä on myös hyvin henkilökohtainen asia minulle. Koen, että Suomessa homofobiasta ei ole keskusteltu tarpeeksi ja sen takia homoseksuaalisuus ja seksuaalisuus ylipäätään nähdään yhä hyvin kapeasti seksin kautta. Jatkossa jaan omia kokemuksiani ja tarinoita homofobiasta niin arjessa kuin juhlassa, niin ystävien kesken kuin työelämässä, niin Suomessa kuin ulkomailla.